Koulut
Koulukalusteet
Kahden vuosikymmenen aikana Haapaveden Puukaluste Oy on toimittanut koulukalusteet yli sataan kouluun eri puolilla Suomea. Haapavetistä käsialaa ovat esimerkiksi Järvenpään lukion oppilaiden kaapistot, ruokalan kalusteet sekä opetusmateriaalin vitriinit. Tilatoteutuksista esimerkkinä ovat Kajaanin kansalaisopiston tyylikkäät aulatilat.
Koulukalusteet ajan hengessä
Koulumaailma seuraa aikaansa ja muuttuu sen mukana, mikä asettaa vaatimuksia sekä rakennuksille että kalustukselle. Koulukalusteet ja niiden pinnat on suunniteltava erityisen kovaa käyttöä ja kulutusta ajatellen. Laminaattipinnat ja abs-reunalistat ovat kovia ja sitkeitä tähän tarkoitukseen sopivia pintoja. Niiden työstämisessä on Haapaveden Puukaluste Oy:n konekanta tehokkaimmillaan.
Massiivipuun käyttö koulujen naulakoissa ja penkeissä on ekologista ja lisää kalusteiden pitkäikäsyyttä. Voidaan sanoa, että massiivipuusta tehty kaluste on lähes ikuinen. Opettajan huoneissa tarvitaan käytännöllisiä kalusteita taukokeittiöön sekä postilokerikot opettajille.
2012
Mårtensbro Skola
Espoo
Martinlaakson yhtenäiskoulu
Vantaa
2011
Shostaovichej School
Pietari
Mäntynummen koulu
Lohja
Mikkelin Lyseo
Mikkeli
Kauneustalo
Lahti
Haapaniemen koulu
Viitasaari
Vaajakosken koulu
Jyväskylä
Villan koulu
Kokkola
Martti Ahtisaaren koulu
Kuopio
Puijonsarven koulu
Kuopio
2010
Valkeavuoren koulu
Kaarina
Keltinmäen koulu
Jyväskylä
Karungin koulu
Tornio
Koulutuskeskus Salpaus
Lahti
Valkeakosken aikuisopisto
Valkeakoski
Möysän koulu
Lahti
Hansakallion koulu
Espoo
2009
Latokartanon peruskoulu
Helsinki
Pohjoispuiston koulu
Hyvinkää
Kuitinmäen koulu
Espoo
2008
Pohjolanrinteen koulu
Riihimäki
Merituulen koulu
Inkoo
2007
Laajasalon yläaste
Helsinki
Koulumestarin koulu
Espoo
Jokirannan koulu
Ylivieska
2006
Onkilahden koulu
Vaasa
Poliisikoulu
Tampere
Kelloseppäkoulu
Espoo
2005
Haagan peruskoulu
Helsinki
Hösmärinpuiston koulu
Espoo
Lentävänniemen koulu
Tampere
Pattasten koulu
Pattijoki
Iivisniemen koulu
Espoo
Patamäen koulu
Oulu
Kajaanin lukio
Kajaani
Taivallahden peruskoulu
Helsinki
Kartanonkosken koulu
Vantaa
Jokelan koulukeskus
Tuusula
2004
Kaakkurin koulu
Oulu
Kartanon koulu
Järvenpää
Sosiaalialan osaamispiste
Tampere
Sievin yläaste
Sievi
Haapajärven yläaste
Haapajärvi
Kaurialan lukio
Hämeenlinna
Merikartanon koulu
Oulu
Matinlahden koulu
Espoo
Järvenpään yhteiskoulu
Järvenpää
2003
Järvenpään lukio
Järvenpää
Kuninkaantien lukio
Espoo
Harjun koulu
Tampere
Jokipuiston koulu
Sipoo
2002
Vesalan ala-aste
Helsinki
LUMO Monitoimitalo
Vantaa
Kauneudenhoitoalan oppilaitos
Helsinki
2001
Hyvinkään taidekoulu
Hyvinkää
Meilahden yläaste
Helsinki
2000
Strömbergin koulu
Helsinki
Vuotalo
Helsinki
Kuusamon lukio
Kuusamo
Lahnuksen koulu
Espoo
Oulaisten yläaste
Oulainen
1999
Haapaveden opisto
Haapavesi
Helsingin Kauppakorkeakoulu
Helsinki
Roihuvuoren Ammattioppilaitos
Helsinki
Helsingin Normaalikoulu
Helsinki
1998
Keravan Kauppaoppilaitos
Kerava
Taide- ja viestintäoppilaitos
Helsinki
Huutijärven koulu
Huutijärvi
Siilinjärven ala-aste
Siilinjärvi
P-Suomen keskusammattikoulu
Oulu
Karttulan koulukeskus
Karttula
1997
Turun Catharina, ranskal. esikoulu
Turku
Ranskalais-suomalainen koulu
Helsinki
Vallilan Ammattioppilaitos
Helsinki
Teknillinen oppilaitos
Helsinki
Sos.alan oppilaitos
Helsinki
OKL Kajaani
Kajaani
Maunulan ala-aste
Helsinki
Tyrnävän kk:n ala-aste
Tyrnävä
Iisalmen aikuiskoulutuskeskus
Iisalmi
Tuomarniemen Metsäoppilaitos
Ähtäri
Valkjärven koulu
Espoo
1996
Helsingin kauppaoppilaitos
Helsinki
Munkkiniemen koulu
Helsinki
Yliskylän ala-aste
Helsinki
Kälviän yläaste
Kälviä
Laajasalon yläaste ja lukio
Helsinki
Svenska Skolceltrum
Kauniainen
Kallion ala-aste
Helsinki
Kårbole Lågstadieskola
Helsinki
Botby Högstadieskola
Helsinki
Vartiokylän yläaste
Helsinki
Snellmanin ala-aste
Helsinki
Käpylän ammattioppilaitos
Helsinki
Helsingin kauppaoppilaitos
Helsinki
Svenska Handelskögskolan
Helsinki
Roihuvuoren amm.oppilaitos
Helsinki
Munknäs Lågstadieskola
Helsinki
Merikosken kunt. tutk. keskus
Oulu
Ammatti-Instituutti
Helsinki
1995
Maunulan ala-aste
Helsinki
Vuosaaren ala-aste
Helsinki
1994
Koivikon Maatalousoppilaitos
Haukipudas
Haapaveden yläaste
Haapavesi
Mylly- kirjasto
Tyrnävä
Olkijoen ala-aste
Pattijoki
Ressun yläaste
Helsinki
Käpylän Ammattioppilaitos
Helsinki
1993
Kårböle Lågstadieskola
Helsinki
Kannelmäen ala-aste
Helsinki
Koskenkylän ala-aste
Rovaniemi
Merijärven ala- ja yläaste
Merijärvi
Teknillinen oppilaitos
Rovaniemi
Salmelan koulu
Sotkamo
Jyväskylän normaalikoulu
Jyväskylä
Itä-Hakkilan koulu
Vantaa
Kaun.hoit.al. amm.oppilaitos
Helsinki
1992
Amm.edis.laitos Auditorio
Helsinki
K-Pohjanmaan Konservatorio
Oulu
P-S Teollisuusopisto
Oulu
Lapin yliopisto
Rovaniemi
Sosiaalialan oppilaitos
Iisalmi
LPK Strömsinlahti
Helsinki
Mattlidens skola
Espoo
1991
Terveydenhuolto-oppilaitos
Kajaani
Vihannin kirj.- ja kotiseutukes.
Vihanti
1990
Merijärven ylä-aste
Merijärvi
Haapaveden Lukio
Haapavesi
Eino Leinon koulu
Kajaani
Hyttikallion koulu
Haapavesi
Pöllökankaan koulu
Oulu
1989
Vuokatin Urheiluopisto
Sotkamo
Ravintolakoulu Perho
Helsinki
1988
Knuutinkankaan koulu
Oulu
Nivalan lukio
Nivala
Ammattikoulun keittiö
Haapavesi
Kainuun keskusamm.koulu
Kajaani
Humalojan ala-aste
Haapavesi
Vuokatin Urheiluopisto
Sotkamo
1987
Vattukylän koulu
Haapavesi
Haapaveden kirjasto
Haapavesi
K-S Keskus Ammattikoulu
Jyväskylä
Ruusulehdon koulu
Pietarsaari
Oulun lyseon lukio
Oulu
Kajaanin kansalaisopisto
Kajaani
Oulun Ammattikoulu
Oulu
Kaitaan koulu
Espoo
1986
Hotelli- ja ravintola koulu
Rovaniemi
Oulun Teknologiakylä Oy
Oulu
Toppilan koulu
Oulu
Niittykummun koulu
Espoo
<
Takaisin